Mä oon jo useamman vuoden kulkenut matkaa, jossa olen etsinyt lääkkeettömiä keinoja helpottaa kuukautiskipuja. Lähdin alkuun liikkeelle hyvin konkreettisesta tarpeesta—halusta vähentää kipua ja selviytymisfiilistä joka kuukausi. Mutta mitä syvemmälle sukelsin, sitä selkeämmin ymmärsin, että en ollut etsimässä vain helpotusta kipuihin, vaan syvempää yhteyttä itseeni. Siihen naiseuteen, jota en ollut koskaan kunnolla pysähtynyt kuuntelemaan.
Oon keskustellut paljon naisten kanssa, ja huomannut saman kaavan toistuvan. Kuukautiset nähdään edelleen jonkinlaisena kuukausittaisena pahana, josta “pitää vain selvitä”. Monelle ne ovat automaattisesti kipua, turvotusta, ärtyneisyyttä ja pms-oireita, jotka tulevat, kun tulevat, ja joiden kanssa yritetään vain sinnitellä arjen läpi.
Myös mulle määrättiin jo tosi nuorena e-pillerit kivuliaiden kuukautisten vuoksi. Buranasta tuli kuukausittainen ystävä, jota ilman en selvinnyt. En oikeastaan edes pysähtynyt kyseenalaistamaan mitään — näin mulle oli kerrottu, näin naisten oletettiin elävän. Näin se nyt vain on.
Mutta mun sisällä on pitkään kytenyt ajatus: ei kai tähän ole pakko tyytyä? Ei kai naiselle ole annettu kuukautisia ja syklisyyttä vain lastentekoa varten — tai jotta me voisimme kärsiä useita päiviä kuukaudessa. Ajatus siitä, että tämä kaikki olisi vain “kohtalon määräämää kärsimystä”, tuntui yksinkertaisesti väärältä.
Kun aloin tutkia omaa sykliäni syvemmin, mä aloin nähdä jotain, mikä muutti kaiken. Näin, että kipu ja tunteet, joita olin vuosikausia pelännyt ja yrittänyt tukahduttaa, olivat itse asiassa olleet viestejä. Kehon omaa kieltä. En vain koskaan ollut oppinut tulkitsemaan sitä.
Kun ymmärsin tämän, kaikki alkoi hiljalleen muuttua.
Syklisyyden rytmi avasi mussa voiman, jota en ennen ollut tunnistanut
Olin vuosia elänyt niin kuin suurin osa meistä elää — 24 tunnin rytmissä, tasaisella suorittamisella, ikään kuin energiani olisi samanlaista päivästä toiseen. En ymmärtänyt, että mun sisällä oli kokonainen sisäinen vuodenaikojen kierto, joka ohjasi mun voimaa, luovuutta, energiaa ja herkkyyttä.
Kun aloin ymmärtää kierron eri vaiheita huomasin, miten eri puolet itsessäni heräsi vuorollaan eloon. Oli jaksoja, jolloin mun ajattelu oli kirkasta, ideat virtasivat ja ulospäinsuuntautuminen tuntui luontevalta. Oli vaiheita, jolloin mun empatia oli vahvimmillaan, ja mä halusin olla lähellä ihmisiä, rakentaa, hoivata ja tuoda lämpöä ympärilleni. Ja sitten oli ne vaiheet, joita olin ennen eniten pelännyt ja pyrkinyt ohittamaan — kierron loppupuolen sisäänpäin kääntyminen, kun energia laskee ja tunteet nousevat pintaan, jonka jälkeen tulivat kivut ja kuukautiset.
Nämä oli vaiheita, joita olin vuosia vastustanut. Mutta kun aloin tarkastella näitä uudella tavalla, näin että myös nämä kierron loppupuolen vaiheet olivat mun suuria voiman lähteitä. Intuitio vahvistui, sisäinen ääni selkeytyi ja meditaatio syveni aivan eri taajuudelle. Asiat, joista oli aika päästää irti, nousivat pintaan. Näiden vaiheiden tarkoitus ei ollut hajoittaa — vaan näyttää, mikä ei enää ollut mua varten.
Kuukautisista tuli mulle rituaali, ei rangaistus
Nykyään mä valmistaudun kuukautisiin ihan eri tavalla kuin ennen. En enää pelolla tai selviytymismoodissa, vaan rituaalilla joka kunnioittaa mun omaa syklisyyttäni.
Kierron päivänä 26 mulle tulee joka kerta sama tarve: haluan puhdistaa tilan. Vaihdan lakanat, järjestän kotia, teen selkeyttä ympärille. Se tuntuu rituaalilta, joka valmistaa mua irtipäästölle — ja uuden syklin alkamiselle. Ja mä en siis tee tätä tietoisesti tänä päivänä – vaan oon huomannut syklisyyttä seuratessani että tämä tarve nousee joka kerta.
Kun kuukautiset alkavat, mä lepään niin paljon kuin mahdollista. Kävelen kotona rauhassa, kuumavesipullo sylissä, ikään kuin puoliksi meditatiivisessa tilassa. En pakota, en suorita, en yritä olla tehokas. Mä vain olen. Sen lisäksi, että mä lepään paljon, mä tykkään hoitaa itseäni, ikään kuin juhlistaakseni tätä irti päästöä. Mä teen kasvonaamioita, hoidan itseäni eteerisillä öljyillä, liikutan kehoa meditatiivisesti, avaan lantiota ja juon paljon raakakaakaota tai vadelmanlehti-teetä. Tää on aika jolloin mä myös tykkään reflektoida paljon mennyttä ja visioida tulevaa – eli mä kirjoitan paljon.
Jos kipu tulee tavallista kovempana, mä todella pysähdyn. Kysyn itseltäni:
Missä kohtaa kiertoa mä en kuunnellut itseäni? Missä ohitin itseni?
Aina löytyy vastaus. Ei rankaisu, vaan viesti. Kehon oma tapa ohjata mua takaisin linjaan, jotta osaan kuunnella itseäni seuraavassa kierrossa entistä paremmin.
“Hyvä sulle, kun olet yrittäjä” – mutta tää matka ei ole vain yrittäjille
Totuus on, että kyllä — kalenterin suunnittelussa mä oon yrittäjänä etuoikeutetussa asemassa. Mä silti uskon täysin sydämestäni, että jokainen nainen voi tehdä tilaa itselleen edes vähän.
Se ei aina ole ajan kysymys, vaan siitä että todella antaa itsellensä luvan hidastaa.
Me naiset kannetaan valtavaa määrää vastuuta ja kontrollia. Usein jo niin pitkään ja niin syvään juurtuneena, että siitä on tullut osa identiteettiä. Ylisukupolviset roolit kulkee meissä edelleen: naiset ovat aina olleet selviytyjiä, kotien ylläpitäjiä, hoivaajia, arjen moottoreita.
Mäkin elin siinä roolissa pitkään. Ja se rooli toimi niin kauan kuin energia kierron alkupuoliskolla virtasi vapaasti.
Mutta sitten, ovulaation jälkeen, kun luontainen energian lasku alkoi, mun keho ei enää jaksanut. Silti mieli kerta toisensa jälkeen yritti jatkaa samaa tahtia. Ja lopputuloksena oli räjähdys — se tuttu PMS, jonka sekä minä itse että kaikki ympärilläni koki hallitsemattomana.
Kun tulin tutuksi mun syklin eri vaiheiden kanssa ja aloin avaamaan niitä mun puolisolle – mun tarpeita ja mun voimaa eri kohdissa kiertoa, meidän arki muuttui täysin. Yhtäkkiä kaikki ei enää ollutkaan mun harteilla. Vastuuta pystyttiin jakamaan tietoisemmin, kun mun tarpeet ei tullut räjähdysmäisesti ulos vaan toinen tuli myös tietoiseksi mitä mun sisällä tapahtuu. Tällöin mä ensimmäistä kertaa pystyin päästämään irti kontrollista.
Ja opin ehkä myös sen tärkeimmän:
Mä saan antautua mun syklille ja mä saan elää niin kuin mun keho on luotu elämään.
Me ei olla epävakaita – me ollaan syklisiä
Yksi asia, joka on koskettanut mua tällä matkalla kaikkein syvimmin, on se, kuinka kauas me naiset ollaan kuljettu omasta luonnollisesta rytmistämme. Ei siksi, että meissä olisi jotain vialla tai että olisimme itse valinneet sen — vaan siksi, että kukaan ei koskaan opettanut meille toisin.
Meitä ei opetettu kuuntelemaan kehoa.
Meitä ei opetettu ymmärtämään, että meidän sisällä on kokonainen vuoden kierto, joka ei ole pelkkä biologinen tapahtuma, vaan viisauden ja intuition oma kieli.
Sen sijaan meille opetettiin pärjäämistä. Tasaisuutta. Suorittamista.
Mielen ohjaamaa elämää.
Mä muistan, miten pitkään elin niin kuin olisi “pakko pystyä samaan joka päivä”.
Yritin toimia kuten ympäröivä maailma — lineaarisesti, tasaisesti ja tehokkaasti — ja samalla ihmettelin, miksi joka kuukausi tuli hetkiä, jolloin oma rytmi tuntui katoavan ja koko maailma ympärilläni romahtavan.
Kunnes opin kuuntelemaan.
Opin, että sisäänpäin kääntyminen ei ole heikkoutta, vaan kierron luonnollinen vaihe.
Opin, että ne hetket jolloin väsyttää, ärsyttää tai tuntuu herkemmältä, eivät ole epävakautta — vaan merkkejä siitä, että jokin sisällä haluaa tulla nähdyksi ja vapautetuksi.
Ja opin, että kierron alkuvaiheen voimakkuus tai ovulaatioajan selkeys eivät ole “parempia” tai “oikeampia”, vaan vain yksi osa kokonaisuutta.
Kun mä aloin kulkea omaa kiertoani kohti sen omilla ehdoilla, musta tuntui ensimmäistä kertaa siltä, että olin tullut takaisin kotiin.
Takaisin oman kehoni viisauden äärelle.
Ja samalla aloin nähdä, miten moni nainen jää tästä kaikesta paitsi — ei siksi, etteivät he ansaitsisi hyvinvointia tai yhteyttä itseensä, vaan siksi, että kukaan ei ole koskaan kertonut heille, että tämä kaikki on mahdollista.
Että heidän tunteissaan, vireystilassa ja hormonaalisessa rytmissä ei ole mitään “väärää”.
Että he eivät ole hajalla — he ovat syklisiä.
Kun nainen ei elä oman syklinsä mukana, hän menettää sen hiljaisen, mutta niin tärkeän sisäisen ohjauksen, joka kertoisi mihin suuntaan elämä haluaa häntä kuljettaa.
Ei siksi, että hän olisi eksynyt — vaan siksi, että hän yrittää elää maailmassa, joka ei ole koskaan ollut rakennettu syklisille olennoille.
Ja just tästä syystä mä koen syklisyyden lahjaksi.
En taakkana, en kirouksena enkä edes haasteena — vaan tapana elää niin, että kunnioitan itseäni, mun rytmiä ja mun kehon ikiaikaista viisautta.
Syklisyys ei ole epävakautta.
Se on luonnollista vaihtelua.
Se on sisäinen vuodenaikojen kierto, joka ohjaa meitä lempeästi eteenpäin.
Ja mitä syvemmin mä oon ymmärtänyt tätä, sitä enemmän oon oivaltanut, kuinka kaunista se todella on.
Kaipaatko sinäkin selkeyttä oman sisäisen rytmisi äärellä?
Jos tämä teksti resonoi ja tunnistit itsessäsi sen naisen, joka on ulospäin pärjäävä – mutta sisäisesti vähän eksyksissä omasta rytmistään, omista tarpeistaan tai suunnastaan – haluan kutsua sinut pysähtymään.
Sielun Kompassi – Sisäisen suunnan kartoitus
on maksuton 45 minuutin kohtaaminen naiselle, joka haluaa löytää selkeyttä, rauhaa ja oman näköisen tavan kulkea elämää — ilman suorittamista, ilman paineita, sinun omasta ytimestä käsin.
Tämä ei ole myyntipuhelu.
Tämä on tila, jossa sinua kuunnellaan.
Saat:
✨ Selkeyden siitä, missä kohtaa elämässä olet nyt
✨ Lempeän suunnan siitä, mitä kohti sisimpäsi haluaa kulkea
✨ Henkilökohtaisen Human Design -raportin, joka avaa ovet siihen, miten sinä luonnostasi toimit ja johdat energiaasi
Tämä on ensi kohtaaminen sinulle itsesi kanssa.
Ei tarvitse tietää, mihin se johtaa — riittää, että tunnet halun kuulla itseäsi. 🌙