Koti ja elämä, jotka rakentuvat sisältä käsin

Paluu itsellesi. Sielunlähtöistä valmennusta naisille, jotka ovat kadottaneet itsensä omaan elämäänsä.

Elämä voi näyttää hyvältä ja silti tuntua raskaalta.

Elät elämää, jonka eteen olet tehnyt paljon töitä. Asiat ovat ulkoisesti kunnossa. Silti saatat välillä miettiä, miksi kaikki tuntuu paljon raskaammalta kuin pitäisi. Päivät täyttyvät velvollisuuksista, ja kun kaikki on hoidettu, olet itse jo väsynyt. Silti ajattelet, että pitäisi jaksaa vielä vähän enemmän. Tällainen olo ei ilmesty yhdessä yössä. Se hiipii arkeen vähitellen. Et ehkä koe olevasi romahtamassa, mutta et myöskään oikein palaudu.

Yhteys itseen
Yhteys kotiin
Yhteys toisiin ihmisiin

Kun yhteys itseen alkaa vahvistua, jokin tuntuu kevyemmältä. Uskallat ottaa aikaa itsellesi, ilman että sinun täytyy ansaita sitä. Oman hyvinvoinnin asettaminen etusijalle ei ole itsekästä. Se on vastuullista.

Koti ja elämä alkavat rakentua sisältä käsin silloin, kun pysähdymme kuulemaan itseämme rehellisesti.

Rakennamme helposti elämää velvollisuuksien, roolien ja odotusten varaan. Koti syntyy ikään kuin siinä sivussa. Se toimii, mutta ei välttämättä enää heijasta sitä, kuka olet tällä hetkellä. Tila ei ole vain tausta elämälle. Se osallistuu siihen. Se voi ylläpitää ylivireyttä tai tukea selkeyttä ja suuntaa. Kun yhteys itseen vahvistuu, alkaa erottua mikä väsyttää ja mikä kannattelee ja kotikin alkaa järjestyä sen mukaisesti.

Se, mitä vahvistat sisälläsi, alkaa näkyä ympärilläsi.

Valmennuksellinen työskentely ja tilasuunnittelu eivät ole erillisiä. Kun nainen alkaa tehdä päätöksiä omasta sisäisestä selkeydestään käsin, sen täytyy saada näkyä myös tilassa, jossa hän elää. Koti ja elinympäristö voivat vahvistaa yhteyttä itseesi tai etäännyttää siitä huomaamattasi. Siksi työni ytimessä on yhteys.

✨ Yhteys itseen. ✨ Yhteys kotiin ja ympäristöön. ✨ Yhteys toisiin ihmisiin. ✨Ja joskus myös yhteys siihen suurempaan virtaan, jossa oma suunta alkaa tuntua kannatellulta.

Siitä alkaa vahvistuminen.

♥ Pia

Kaksi tapaa, yksi suunta – sinä itse

Voin kulkea rinnallasi sisäisessä muutoksessa tai auttaa luomaan tilan, joka alkaa heijastaa sinua. Monelle ne kulkevat käsi kädessä.

Sielun Kompassi -sisäisen suunnan kartoitus

Kutsu itsesi äärelle. 

(45 min, maksuton keskustelu – ei sido mihinkään)

Ehkä elämässäsi on kaikki ulkoisesti hyvin ja silti sisälläsi on tunne, että jotain puuttuu. Sielun Kompassi on lempeä pysähdys sinulle, joka tunnet kaipaavasi takaisin omaan rytmiisi.

Tämä ei ole myyntipuhelu. Tämä on tila, jossa saat kuulla itseäsi rauhassa.

Tapani kulkea rinnallasi

Sielunlähtöinen tilasuunnittelu Tila, joka heijastaa kuka olet nyt ja tukee sitä, mihin olet menossa.

Sielunlähtöinen elämä -valmennus. Kokonaisvaltainen valmennus, jossa yhdistyvät hermostotietoisuus ja henkinen kasvu.

Puheenvuorot ja workshopit. Ryhmille, organisaatioille ja tapahtumiin.

Äänimaljarentoutukset. Hermoston rauhoittamiseen ja läsnäoloon.

Kokemuksia työskentelystä kanssani

“Pia on valtavan turvallinen valmentaja.
Minun oli helppo kertoa hänelle alusta lähtien kaikesta. Hän näki minut ja kokemukseni kauniissa valossa.”

“Odotin saavani empaattisen ja lämpimän kanssakulkijan – ja sain vielä enemmän. Pia osasi lempeästi haastaa minua ja tuki minua silloin, kun itse en vielä uskaltanut.”

Nyt saat myös ladattua oman Human Design -karttasi suoraan sivuiltani.

Human Design -kartta ei kerro sinulle kuka olet — se antaa sanat sille, mitä olet jo kokenut

Karttasi on syntymähetkesi energeettinen rakenne, jota kannat mukanasi. Se näyttää.:

Energiatyyppisi — miten sinun energiasi on luonnostaan suunniteltu liikkumaan, ja miksi jonkun toisen tapa toimia ei yksinkertaisesti toimi sinulle

Päätöksentekotapasi — sen sisäisen äänen tai tunteen, jota sinun kannattaa oppia kuuntelemaan ennen kuin teet isoja valintoja elämässäsi

Määritellyt ja avoimet keskuksesi — karttasi näyttää ne alueet, joissa energiasi on vakaa ja johdonmukainen, sekä ne kohdat, joissa olet luonnostaan erityisen herkkä ympäristön, muiden ihmisten ja opittujen uskomusten, tapojen ja energian vaikutukselle

Ne avoimet kohdat eivät ole heikkouksia. Ne ovat usein juuri niitä paikkoja, joissa olet oppinut olemaan jotain muuta kuin oma itsesi — ja joissa, vapautumisen myötä, herää jokin sellainen viisaus, jota et olisi voinut löytää mistään muualta.

Keho tietää usein jo kauan ennen kuin sanat löytyvät. Karttasi voi antaa ne sanat.

Saat ladattua koko kartan, heti tietojen täyttämisen jälkeen painamalla ”LATAA PDF”, oikeasta ylänurkasta.

Löydä kotisi värit – sisältä ulospäin

Tämä lempeä opas auttaa sinua valitsemaan sisustusvärejä, jotka eivät vain miellytä silmää – vaan tuntuvat oikeilta koko olemuksessa.

Värien avulla voit rakentaa kotia, joka tukee persoonaasi, tunteitasi ja palautumista.

Blogi – sielunlähtöistä elämää

HUOM! Olen siirtänyt blogini Substack-alustalle. Voit myös tilata uusimmat kirjoitukseni suoraan sähköpostiin kyseisen palvelun kautta.

Mun blogi on paikka, jossa jaan sekä sisustuksen että elämän syvempiä sävyjä. Täältä löydät tarinoita väreistä, tiloista ja merkityksellisyyden etsimisestä – ja ehkä myös pienen lempeän muistutuksen siitä, että koti ja elämä kulkee käsi kädessä.
Kun yksi 9 vuoden sykli sulkeutuu – ja uusi alkaa

Kun yksi 9 vuoden sykli sulkeutuu – ja uusi alkaa

Tätä vuotta on kutsuttu käärmeen vuodeksi. Vuodeksi, jolloin nahka luodaan uudelleen ja samalla numerologisesti tuodaan päätökseen yksi 9 vuoden sykli. Sanotaan, että käärmeen vuoden tarkoitus on mm. tuoda näkyviin asioita, joista on aika päästää irti, jotta vapautuu...

lue lisää
Kun nuori kantaa enemmän kuin yhden sukupolven tarinaa

Kun nuori kantaa enemmän kuin yhden sukupolven tarinaa

Mitä se kertoo meistä aikuisista – ja miksi meidän on pysähdyttävä. Mä oon miettinyt pitkään, uskallanko kirjoittaa tästä. Oon jakanut pieniä palasia aiemminkin, mutta tää aihe on edelleen samaan aikaan herkkä ja valtavan tärkeä. Ja ehkä juuri siksi tuntuu lopulta...

lue lisää

Oletko valmis ottamaan ensiaskeleen?

Olipa kyse kodin uudistamisesta, värien löytämisestä tai elämäsi suunnan vahvistamisesta – olen täällä sinua varten.

Ota yhteyttä, niin jatketaan keskustelua.

5 + 13 =

Täyttämällä ja lähettämällä lomakkeen tiedot hyväksyt sivuston käyttöehtojen mukaisen henkilötietojen tallentamisen ja käytön. Tietosuojaseloste ja verkkopalvelun käyttöehdot